Toimintamme kulmakiviä ovat vankka ammattitaito, hyvät yhteistyösuhteet, aloitteellisuus sekä osaaminen kiinteistöalan erilaisissa, vaihtelevissa ja vaativissa osa-alueissa. Lähtökohtamme on tehokkaasti vapauttaa kiinteistöjen omistajat ja asukkaat, asiakkaamme, päivittäisistä toimista ja vastuista kiinteistön toimintojen suhteen. Tällä tarkoitetaan kaikkien kiinteistöihin liittyvien toimintojen taloudellista ja tarkoituksenmukaista hoitamista.
Vahvuutenamme on ystävällinen palvelu, pitkä kokemus, monipuolinen osaaminen ja koko organisaation sekä yhteistyötahojen mukana tuleva eri osa-alueiden erityisosaaminen. Isännöintiverkko Oy tarjoaa kiinteistöjä omistaville mahdollisuuden antaa laaja vastuu kiinteistöistään asiantunteviin käsiin. Olemme aina lähellä asiakastamme ja toimimme yhdessä sovittujen tehtävien mukaisesti.
Isännöintiverkko Oy:n nykyinen suuri asiakaskunta mahdollistaa palveluiden edullisen hankinnan asiakkaillemme. Olennaisena osana palveluumme kuuluu ostopalveluiden hankinta. Tämä tarkoittaa erilaisten palveluntuottajien kilpailuttamista, toimintaohjeiden laatimista sekä työn valvontaa. Asiakkaillemme hankkimissamme palveluissa hyödynnetään valmiiksi neuvoteltuja alennuksia erilaisissa palveluissa ja hankinnoissa, esimerkiksi sähkön hankinnassa.
Kiinteistöjohtamisen ja isännöintitehtävien hoito kannattaa antaa nykypäivänä ammattilaisen hoidettavaksi. Kasvavien vaatimusten ja alati muuttuvien määräysten ja lakien johdosta on ammattimainen toimisto paras ja kokonaisedullisin kumppani hoitamaan kiinteistön asioita. Uskomme vakaasti ja tiedämme, että nykyaikaisen ja osaavan toiminnan merkitys on olennainen jokaisessa kiinteistökohteessa.