Ohjeet osakkaiden tekemiin huoneistoremontteihin 26.8.2010

Osakkailla on oikeus tehdä hallinnassaan olevissa tiloissa sellaisia kunnossapito- ja muutostöitä, joista ei aiheudu vahinkoa tai haittaa yhtiölle, naapureille tai rakennuksille. Osakkaalla on lain mukaan ilmoitusvelvollisuus ennakolta yhtiölle. Ilmoitus tulee tehdä kirjallisena hyvissä ajoin, mielellään vähintään kuukautta ennen aiottua remonttiajankohtaa. On myös osakkaan edun mukaista, että muutostyöstä ilmoitetaan ajoissa, koska tällöin jää aikaa hankkia tarvittavat lisäselvitykset ilman, että töiden aloittaminen viivästyy. Osakkaan tulee selvittää, vaatiiko työ rakennusvalvontaviranomaisten lupaa ja huolehtia sen hakemisesta. Työtä ei saa aloittaa ennen kirjallista lupaa.  Yhtiöllä on muutostöiden valvontavelvollisuus ja -oikeus. Osakas vastaa kaikista muutostyöhön ja valvontaan liittyvistä kustannuksista.  Voimassa olevan asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiön on tiedotettava yhtiössä suoritettavista huoneistokorjauksista.

Osakkaan on kuitenkin muistettava, että valvonta ei poista vastuuta urakasta osakkaalta tai sen tekijältä. Osakkaan on syytä tarkastaa oma ja tekijän vakuutusturva. Osakas hyväksyy kunnossapito- tai muutostyötä koskevan ilmoituksen tehdessään häntä koskevat ohjeet, vastuut ja velvollisuudet.

Huoneistojen kunnossapitotöistä säädetään tarkemmin asunto-osakeyhtiölain 4. luvussa ja muutostöistä asunto-osakeyhtiölain 5. luvussa. Lisätietoa asunto-osakeyhtiölaista löytyy: http://www.finlex.fi/.

Taloyhtiöltä on saatava lupa etukäteen mm. seuraavan tyyppisiin osakkaan korjaus- ja muutostyöhankkeista:
- kevytrakenteisen väliseinän poistaminen tai lisäseinän tekeminen
- keittiökalusteiden uusiminen
- parketin, laminaatin tai laatoituksen asentaminen muovimaton päälle
- uusien vaate- tai säilytyskomeroiden sijoittaminen ulkoseinää vasten
- ikkunapuitteiden ulos näkyvien sisäosien maalaaminen entisestä poikkeavalla sävyllä
- saunan rakentaminen asuntoon
- kylpyammeen poistaminen ja tilan muuttaminen suihkunurkaksi
- kylpy- tai suihkutilan lattia- ja seinäpinnoitteiden uusiminen tai korjaaminen
- löylyhuoneen paneelipintojen uusiminen
- pyykinpesukoneen- tai astianpesukoneen liitoshanojen lisääminen tai sijoitusmuutos
- lämpöpattereiden poistaminen tai siirtäminen
- erillisen ilmanvaihtopuhaltimen asentaminen keittiöön tai pesutiloihin
- sähkölaitteiden uudet johdotustyöt
- TV- ja tietoliikennepistorasioiden paikan siirtäminen tai lisäpisteen rakentaminen tai oman antennin asentaminen
- kaikensuuruisten aukkojen ja kolojen tekeminen kantaviin seiniin, lattiaan tai kattoon
- kaikki taloyhtiön kanaviin, putkistoihin ja johtoihin kohdistuvat muutos- ja lisätyöt
- kaikki muutokset tai asennukset huoneiston ulkopuolelle, esim. terassit ja parvekelasit

Ilman taloyhtiön hallinnolle annettavaa ilmoitusta osakas voi tehdä tai teettää seuraavia töitä:
- kattojen ja seinien tapetointi ja maalaaminen kuivissa tiloissa
- parketin ja muovimaton uusiminen aikaisempaa vastaavalla tyypillä (varmistettava parketin osalta, että on alku-peräinen pinnoite tai täyttää askeläänieristysvaatimukset)
- kiinteiden säilytyskomeroiden lisääminen muualle kuin ulkoseinää vasten

Toimenpiteet huoneistoremontissa:
1. Toimita ilmoitus ja suunnitelma isännöitsijälle riittävän hyvissä ajoin (Muutostyöilmoitus: http://www.isannointiverkko.fi/as-oy/lomakkeet/ )
2. Taloyhtiön puolesta tekninen asiantuntija tarkastaa suunnitelman
3. Ensimmäinen katselmuskäynti kohteessa (tarvittaessa)
4. Mikäli tarvetta, pyydetään osakasta täsmentämään suunnitelmaa esim. tarkemmalla työselityksellä (erityisesti märkätilojen osalta)
5. Taloyhtiö antaa luvan aloittaa remontin
6. Purkutöiden jälkeen suoritetaan uusi katselmus
7. Työn luonteesta ja toteutustavasta riippuen tarvittava määrä tarkastuskäyntejä, joilla annetaan lupa jatkaa työtä
8. Työn tultua valmiiksi suoritetaan lopputarkastus

Jos osakas ei ilmoita remonttiaikeistaan taloyhtiölle, saattaa osakas joutua korvaamaan laiminlyönnistä johtuneen vahingon. Taloyhtiöllä on myös oikeus vaatia osakasta purkamaan vastoin ohjeita ja hyväksyntää tehty työ.

YlösNavigaatio YlösNavigaatio